Herra Pottunen hammaslääkärissä

Jouduin uudelle hammaslääkärikäynnille tällä viikolla Porvoon hevosklinikalle. Purentaani korjattiin edellisen kerran kesäkuussa ja tällöin myös havaittiin suussani kaikenlaisia ongelmia, joiden seuraamista jatketaan seuraavan kerran marras-joulukuussa, mikäli hajamielinen emäntäni vain muistaa varata minulle uuden käyntiajan. Tällä kertaa en saanut ihan niin paljoa rauhoitettakaan ja pystyin toimenpiteiden jälkeen pitämään jopa kieleni suussa, toisin kuin viimeksi. Näytin kuulemma viimeksi ihan piirretyltä sarjakuvahahmolta roikkuvine kielineni. Minusta loukkaavaa kylläkin rauhoitusainetta liiallisesti nauttinutta mollata tuolla tavoin. No, joka tapauksessa, purenta tuli taas paremmaksi ja eläinlääkäri kehui parantunutta kuntoani, olen nimittäin syönyt hyvin ja treenannut myöskin ja olen mielestäni oikein komeassa kunnossa! Tammatkin tykkää.  Epäili vielä aluksi mokoma eläinlääkäri, että mahani alkaa kasvaa jo liiaksikin, kunnes älysi kokeilla kyljestä. Päähoitajani kyllä sanoi lääkärille, että päärynämäinen muotoni on hieman hämäävä siltä osin, että se indikoi suurempaa mahaa, kuin mitä todellisuudessa onkaan. Niin, että jatkuvaa heinätarjontaa jatketaan onneksi. Fiuh. On kivaa kun hampaat pelaa ja saa syötyä. Syöminen on yksi lempipuuhistani. Harrastan myös toisten hevosten riimujen päästä kiskomista, rapsuttelua ja vähän lännenratsastustakin. Olen onneksi kaikissa edellämainituissa asioissa hyvä. Joudun kuulemma alkamaan suun päivittäiset huuhtelut, jahka saamme sitä varten sopivan struutan. En ole oikein varma miten suhtaudun asiaaan. Mutta herkkunameista joudun kuulemma kokonaan luopumaan, ja sitä en kyllä hyväksy. Saattaakin siis olla, että lännenratsun urani päättyykin tähän. Jos siis työehdot muuttuvat. Toisaalta tuo päähoitajahenkilö kyseli eläinlääkäriltä mahdollisuudesta palkita minua onnistuneista suorituksista (eli siis käytännössä koko ajan) porkkananpaloilla heppakarkkien sijaan ja siihen eläinlääkäri kyllä myöntyi, joten ehkä kokeilen hetken aikaa koenko sen riittävän palkitsevaksi ja viitsikö jatkaa treenejä. Porkkana ei ole yhtä makeaa kuin heppakarkit, joten sitä tulee siis antaa tuplasti. Palkasta en nimittäin ole valmis tinkimään!

Alla olevassa kuvassa odottelen vuoroani pyhäloimi päällä ja harventelen samalla reheväksi äitynyttä pujokasvustoa klinikan pihalla.