Opetin tänään myrskytuulta (sekä kohtaloa ja lähes varmaa kuolemaa) uhmaten Emma-tyttöstä maastakäsittelyn jaloihin saloihin. Tuuli taivutti kentän vierellä olevaa pajukkoa täyteen kumarrukseen, mutta silti minä ja apupoikaponini Jemmy opetimme äiti-tytär parivaljakkoa tekemään harjoituksia maasta käsin. Itselleni hommat tietenkin olivat aivan itsestäänselviä ja helppoja, olenhan luonnonlahjakkuus tässäkin lajissa. Ponikin tuntui osaavan asiat opastuksellani kohtalaisesti ja puolentoistatunnin kuluttua myös hoitajaihmiseni Laura (jota Jamminen sai opettaa tällä kerralla) sekä Emma pääsivät hyvin kärryille omista askelkuvioistaan. Yritin kovasti selittää elehtimällä, kuinka tämä on kuin tanssi ja kummallakin on omat askeleensa ja että vastaan heti omilla muuveillani, kun vain ihmisparini ottaa omat askeleensa. Ja kyllä ne sieltä sitten tuli. Harjoittelu on vähän kuin joogaa ja olimme Jammisen kanssa ihan zen-tilassa keskittyneinä ja rentoina, vaikka tuuli puhalsi 11 m/s (epäilen että enemmänkin, sillä pääpalvelijalta lenteli lippis päästä jatkuvasti). Se ei meikäpoikia haitannut, kun piti turvallisesti opastaa vasta-alkajia tanssikuvioiden jaloissa saloissa.
Alla kuvat meistä.
Olen muuten saanut kivasti otettua massaa hammaslääkärikäyntini sekä ahkeran syömiseni ja treenaamiseni johdosta. Aika komeita poikia ollaan molemmat, vai mitä. Tai siis ainakin minä, Pottunen, Jamminen on kuitenkin jo aika vanha, minä taas parhaassa iässä.
Tiistaina on vuorossa uudelleen hammaslääkärikäynti Porvoon hevosklinikalla kun tuo pölhö apulaishenkilö varasi uudelleen ajan sellaisen kidutustoimenpiteeseen. Toisaalta olen kummasti pystynyt syömään edellisen käyntikerran jälkeen triplavauhtia ruokani, että ehkei se ole pahimmasta päästä käyntejä kuitenkaan. Suussani kun on hoitaneen lääkärin mukaan "melkoinen jackpot". Mutta siitä lisää myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti