Rakkaalla hevosella on monta nimeä. Vaikken väkeviä olekaan maistellut, lempinimeni muuttaessani nykyiseen kotiini oli "Kossu". Kossu muuttui ajan saatossa Kossu Possusesta Kottu Pottuseksi ja sitten pelkäksi Pottuseksi tai Potuksi. Ehkä se jonain päivänä muuttuu vielä joksikin järkeväksikin, mutta nykyisen palvelusväen tuntien epäilen sitä vahvasti.
Asun pienellä tallilla maaseudulla neljän muun hevosen kanssa. Naapurissani tarhailee suomenhevostamma Elli, jonka kanssa meillä on viha-rakkaussuhde, ja joka, kuten naiset yleensäkin kokemukseni mukaan, on sangen arvaamatonta laatua. Naapuritarhassa on myös höhlä blondi, Stig från Sverige, sellainen pulska neljävuotias poika, joka vasta opettelee ratsuhommia. Lisäksi naapurissa on tyttöystäväni Matilda, joka on kaunis (tismalleen itseni värinen!) ja ihana. Omaan tarhaani hommasin kesällä oman ponin, Jammisen, mikä oli kyllä kannattavaa, sillä nyt on joku, jolle osoittaa mieltä ja jonka kanssa rapsutella kun tarvetta on. Pidän usein ihmisille näytösluontoisia poninajotilaisuuksia, jotta näkevät, kuka on meidän tallin herra ja hidalgo. Se olen siis minä, Pottunen.
Pidän kovasti ihmisistä ja heidän kanssa seurustelusta. Nautin myös harjaamisesta, paijailusta, halailusta ja rapsuttelusta. Tästä johtuen hommasin itselleni myös sellaisen hoitajaihmisen, Lauran, josta pidän kovasti ja jota en lainaa, esimerkiksi Stigille. Lauran hurmasin luonnollisesti komealla ulkomuodollani ja sulavalla käytökselläni. Sitg från Sverige on rekisteröinyt itsensä muka johonkin rekisteriin tallin viralliseksi pusuturvaksi ("Pusuturpa TM"), vaikka minullakin on ihana pusuturpa. En ole ihan varma miten tuollaiseen rekisteriin pääsee, mutta kun se selviää, niin rekisteröin myös itseni sinne. Olen silti vähän katkera, että tuo ruotsalainen pinkkiturpa ehti ensin!
Harrastan lännenratsastusta ja kilpailen siinä. Omasta mielestäni olen lajissa kuin lajissa erinomainen ja onneksi tuomaritkin ovat huomanneet sen. Kilpailin viime vuonna ensimmäistä kertaa aloittaen 1-tasolta ja pärjäsin hyvin ja napsin rusetteja minkä kerkesin, myös suosikkiani sinivalkoista, koska se on kuulemma paras. Osallistuin viime vuonna myös yksiin 2-tason kisoihin, joissa pärjäsin hyvin 3-tasollakin kilpailevia ratsukoita vastaan. Tällä kaudella aloitin 1-tasolla kisakauteni suorastaan murskavoitolla, minkä jälkeen siirryin herrasmiehenä 2-tasolle ja heti pärjäsin horsemanshipissa. Trailissa tuon ohjastajan kanssa on vielä vähän treenaamista, hän kun ei aina osaa hommiaan. Väittää, ettei ole ilahtunut luontaisesta tavastani askeltaa laukkapuomeja hyvin vapaalla ja sekalaisella tyylillä. Ja pah, sanon minä. Nykyään selviydyn laukkapuomeista 6/10 tapauksista mikä on kuitenkin jo aika hyvin. Koska osaan mennä trailia vapaanakin ja siitä on todistusaineistona videoitakin, on selkeästi kysymys vain kuljettajan ajovirheistä, ei luontaisista taipumuksistani sählätä.
Pakko kyllä sanoa, että trail-esteistä silta on tällä hetkellä suosikkini, Sain siitä plussaa viimeksi kisoissakin. Menen sitä mielelläni vapaanakin, sillan päältä voin oivasti tähystellä tiluksiani. Maaniseksi väittää tuo kuljettaja minua sillan suhteen, mutta miksi EN menisi sillalle, kun kerran osaan niin hyvin??? Ja kivaa juttua voi toistaa vaikka 10 kertaa peräkkäin. Vakuuttavaa työskentelyä omasta mielestäni.
Tässä kuva minusta sillallani, mistä voitte todeta satumaiset luontaiset trail-lahjani itsekin.
